Päivitetty 8.4.2026

INSPIROIVAT YRITTÄJÄTARINAT – SARJA
Lähde mukaan inspiroivalle matkalle kainuulaiseen yrittäjyyteen – tarinoihin, jotka herättävät, koukuttavat ja jäävät mieleen.
Näissä yrittäjätarinoissa näet, miten unelmista tehdään totta monin eri tavoin esimerkiksi yritysoston kautta, opintojen rinnalla tai perheyritystä uudistaen.
Sukella rohkeisiin päätöksiin, kasvuun ja oivalluksiin eri toimialoilta. Tapaat nuoria tekijöitä, tuoreita kokeiluja ja tarinoita, joissa yrityksistä rakennetaan omannäköisiä.
Ehkä seuraava inspiroiva tarina on sinun!
Inspiroivat yrittäjyystarinat ovat osa Kainuun Yrittäjien ja Tulevaisuuden yrittäjiä Kainuusta -hankkeen nostamia kainuulaisia yrittäjätarinoita, jotka tukevat ja innostavat muun muassa yrittäjyydestä kiinnostuneita henkilöitä, yrittäjiä, opiskelijoita ja oppilaita eri koulutusasteilta sekä yrittäjyyskasvattajia.
ROHKEUS JÄÄDÄ JA RAKENTAA OMA POLKU KAINUUSSA
Rohkeus valita oma suunta voi avata yllättäviä mahdollisuuksia. Polygon Oasisin perustaja Joni Mustakangas on rakentanut Kainuusta käsin modernin peliteknologian-alan yrityksen, joka palvelee asiakkaita ympäri Suomen. Tarina vie kokeiluista ja epävarmuudesta kohti kasvua, onnistumisia ja uusia avauksia – osoittaen, että osaaminen, verkostot ja oikea asenne voivat kantaa pitkälle sijainnista riippumatta. Tämä on inspiroiva esimerkki siitä, miten Kainuussa voi syntyä kilpailukykyistä liiketoimintaa ja tulevaisuuden mahdollisuuksia.
