Tiesitkö, että työllisyysalueen kunnilla on jaossa riihikuivaa rahaa työntekijän palkkaamiseen? Kyseessä on kuntalisä – kunnan myöntämä tuki, jonka tavoitteena on edistää työllisyyttä ja madaltaa rekrytointikynnystä Kainuu-Koillismaan työllisyysalueella. Jokainen alueemme kunta myöntää harkinnanvaraista kuntalisää työnantajille, jotka palkkaavat työttömän työnhakijan, jonka kotikunta kuuluu työllisyysalueeseen.

”Työllisyysalueellamme halutaan tukea paikallisia työnantajia onnistuneissa rekrytoinneissa ja pyrkiä lyhentämään työttömyysjaksojen kestoa. Tämän tuen hakeminen on työnantajalle erityisen helppoa ja päätökset tulevat nopeasti, yleensä parissa päivässä,” työllisyys- ja kansainvälisyyspäällikkö Milla Tikkanen kertoo.

Tukea voidaan myöntää yli kolme kuukautta työttömänä olleen työnhakijan, vieraskielisen työnhakijan tai ammattilaista koulusta tai työkokemusta vailla olevan nuoren työnhakijan työ-
tai oppisopimussuhteeseen. Tukea voidaan myöntää enintään 12 kk ja minimissään 4 kk. Kuntalisän enimmäismäärä on 1 200 €/kk eikä se saa ylittää 50 % bruttopalkkakustannuksista.

Kuntalisää haetaan aina työnhakijan kotikunnasta. Työnantaja hakee kuntalisää sähköisesti
kunnan verkkosivujen kautta, hakemus tulee jättää ennen työsuhteen alkamista. Työnantaja ei voi hakea kuntalisää saman henkilön palkkaamiseen uudelleen. Kunnat pidättävät oikeuden
arvioida kuntalisän myöntämistä tapauskohtaisesti. Kunkin kunnan lisätiedot, myöstämisehdot ja hakuohjeet löytyvät kuntien verkkosivuilta.

Muuttajan työpaikkapalvelu on tarkoitettu alueelle muuttaville tai muuttoa suunnitteleville henkilöille, jotka etsivät töitä. Yhtä lailla yritykset ja työnantajat voivat saada palvelun kautta apua työntekijän puolison työllistymiseen ja näkyvyyttä yrityksen avoimille ja piilotyöpaikoille.

Palvelu on ollut tarjolla Kajaanin kaupungilla jo aiemmin, mutta nyt sitä on kehitetty ja palvelulle on kysyntää. Alueen yritysten rekrytoinnit eivät ole aina toteutuneet suunnitellusti, jos rekrytoitavan henkilön puoliso ei ole löytänyt alueelta työpaikkaa.

“On tärkeää, että yritysten rekrytoinnit onnistuvat ja että paikkakunnalle mukana muuttava puoliso työllistyy myös. Palvelun kautta haluamme tukea ja auttaa tänne muuttavia henkilöitä työllistymään,” kertoo työllisyyspalveluiden asiantuntija Pia Haapalainen.

Muuttajan työpaikkapalvelu palvelee suomenkielisiä asiakkaita, kun taas kaupungin asettautumispalvelut tarjoavat apua opiskelun tai työn vuoksi Kainuuseen muuttaville ulkomaalaisille sekä heidän perheenjäsenilleen. Asettautumispalveluiden tavoitteena on auttaa asiakasta kotiutumaan uuteen kotikaupunkiin ja löytämään tarvittavat viranomais- ja vapaa-ajan palvelut. Kuntalisätukea voidaan myöntää myös vieraskielisen työttömän työnhakijan palkkaamiseen.

Työllistämisen kuntalisä | Kajaani

Muuttajan työpaikkapalvelu | Kajaani